Miten toimia? Vanhustyön vatupassi

Tunnistatko eettisen kuormituksen?

Eettistä kuormitusta koetaan tilanteissa, joissa työntekijä ei tiedä oikeaa tapaa toimia tai joissa työntekijä joutuu toimimaan omien arvojensa tai sääntöjen ja normien vastaisesti.

Vanhustyössä tällaisia haastavia tilanteita voi syntyä esimerkiksi potilaan hoitoon liittyvissä kysymyksissä tai kun työhön tarkoitetut resurssit eivät ole riittäviä.

Esittelemme kuusi kuvitteellista esimerkkitilannetta. Tuntuvatko ne tutulta?

Testaa
0%

1. Suoraan kentälle vaan

Uudessa paikassa taas laitettiin suoraan vaan kentälle. Kyllähän minä tätä perustyötä osaan tehdä, mutta kyllä jonkunlainen perehdytys pitäisi saada just tietyn yksikön käytäntöihin ja tiloihin. Parasta tietty olisi, jos saisi perehtyä jotenkin niihin asiakkaisiinkin. Yleensä ei vain tunnu olevan aikaa eli suoraan hommiin vaan.

2. Nipistetään vielä vähän

Kyllä sitä haluaisi antaa asiakkaalle aikaa. Pysähtyä istumaan, olla siinä ja käydä asioita rauhassa läpi. Odotukset on kovat ja laki määrää. Hygienia, ruoka ja lääkkeet on pakko hoitaa, samoin kirjaamiset. Silti tuntuu, että kiireessä pitäisi vaan vielä nipistää.

3. Erimielisyksiä hoidosta

Meillä hoitohenkilökunnan kesken on välillä erilaisia näkemyksiä potilaan hoidosta. Potilas on itse voinut ilmaista tahtonsa ja omaisillakin voi olla oma näkemyksensä. Yritä siinä sitten valita, miten toimia.

4. Itsemääräämisoikeus

Vanhuksen tahtoa pitää kunnioittaa, mutta emmehän me voi jättää potilasta pesemättä, ruuatta tai lääkkeittä, vaikka potilas ei ymmärtäisi enää niiden tarpeellisuutta. Joskus tuntuu, että suostuttelu vie liikaa aikaa kiireisessä arjessa.

5. Aika menee omaisiin

On sellaisia omaisia, joiden kanssa ei vaan meinaa päästä samalle ajatustasolle tai löytää yhteistä säveltä, vaikka kuinka yrittäisi. Kyllä me ymmärrämme sen omaisten huolen. Joskus kuitenkin tuntuu, että potilaille tarkoitetusta ajasta menee liian paljon aikaa omaisten kanssa keskusteluun.

6. Virheeseen vaikea puuttua

Kyllähän sitä välillä on huomannut, että työkaveri tekee jonkun virheen, mutta vaikea siitä on sanoa. Ei sitä mielellään haluaisi riidellä tai loukata. Joko ei ole osannut tai sitten on välinpitämätön, mikä sekin on kyllä aika paha.

Eettinen testi
TULOS: Mieti vielä hetki!
Vastaustesi perusteella et ole henkilökohtaisesti kohdannut työssäsi eettisesti hankalia tilanteita. Tutkimuksen mukaan ne kuitenkin ovat vanhuspalveluissa yleisiä. Pysähdy vielä hetkeksi ja mieti omaa työtäsi. Oletko joutunut jossain kohtaa pohtimaan, mikä on oikein ja mikä väärin? Haluatko tutustua eettiseen kuormitukseen vähän tarkemmin?Lisälukemiseksi suosittelemme Työpiste-lehden juttua: Eettinen kuormitus työssä – kymmenen kysymystä ja vastausta Lue lisää
TULOS: Eettisen kuormituksen hallinta hanskassa?
Vastaustesi perusteella tunnistat eettisesti ristiriitaiset tilanteet, mutta ne eivät ole jääneet vaivaamaan sinua. Hienoa, osaat käsitellä eettistä kuormitusta. Tutkimuksen mukaan eettinen kuormitus on kuitenkin yleistä vanhustyöntekijöiden keskuudessa. Monia eettisesti ristiriitaiset tilanteet jäävät painamaan ja niitä olisi hyvä käsitellä työyhteisössä. Etenkin uransa alussa olevat kaipaavat usein tukea vaikeiden tilanteiden käsittelyyn jaksaakseen työssä. Sinulla luultavasti on jo omia hyviä keinoja eettisen kuormituksen hallintaan, mutta haluaisitko kuulla lisää? Suosittelemme katsomaan 10 minuuttia pitkän Eettinen kuormitus kuriin -koulutusvideon. linkki aukeaa uuteen välilehteen Keinoja kuormitustekijöiden hallintaan löydät myös Pötki pitkälle -julkaisustamme. linkki aukeaa uuteen välilehteen
TULOS: Eettiseen kuormitukseen löytyy ratkaisukeinoja!
Vastaustesi perusteella tunnistat eettisesti ristiriitaiset tilanteet ja ne jäävät ainakin joskus vaivaamaan sinua. Eettiset ristiriidat ja kuormitus ovat osa vanhustyötä, niitä ei voi täysin poistaa. Kuormitusta voidaan kuitenkin vähentää ja hallintakeinoja on. Jotain voit tehdä itse, mutta parhaat tulokset saadaan, kun koko työyhteisö on mukana pohtimassa juuri teille sopivia keinoja eettisen kuormituksen hallintaan. Voisitko ottaa asian puheeksi työyksikössäsi tai esihenkilösi kanssa? Liikkeelle voitte lähteä vaikka siitä, että kaikki tekevät tämän testin. Vinkkejä ja keinoja eettisen kuormituksen hallintaan: Eettinen kuormitus kuriin -koulutusvideo linkki aukeaa uuteen välilehteen Pötki pitkälle – Keinoja työn kuormitustekijöiden hallintaan sosiaali- ja terveysalan yrittäjille ja työntekijöille. linkki aukeaa uuteen välilehteen

Oletko esihenkilö?

Pyydä työntekijöitäsikin tekemään tämä testi ja jutelkaa tuloksistanne. Tutustu myös Vanhustyön vatupassi -malliin, josta löydät tietoa ja työkaluja eettisen kuormituksen hallintaan. Lue lisää! linkki aukeaa uuteen välilehteen